Verkkokauppaindeksi Q3 2014 (Vilkas Group)

Loppukesän ja alkusyksyn verkkokauppaa koskeva Q3 -indeksi saatiin Vilkas Groupista ajoissa ja tällä kertaa myös perusteluineen ulos. Indeksi näyttää edelleen merkkejä siitä, että kotimainen verkkokauppa pystyy kokonaisuutena joten kuten rimpuilemaan taantumaa vastaan. Indeksistä käy myös Vilkkaan mukaan esiin se, että ainoastaan vähittäiskauppa on verkossa plussalla ja palveluiden kauppa takkuaa. Tämä pitänee paikkansa, sillä TNS Gallupin tekemä H1 verkkokauppatilasto kertoi täysin samaa. Vähittäiskaupan myyntimäärät riittivät kuitenkin siihen, että verkkokauppaindeksi nousi vuoden takaisesta 3,3 prosenttia.

Kaupan ala Verkkokauppaindeksi Q3 2014on ollut vaikeuksissa jo pidempään kuluttajien heikentyneen ostovoiman ja varovaisen kulutuskäyttäytymisen vuoksi. Mutta verkossa tapahtuvaan kaupankäyntiin vähittäiskaupan osalta taantuma ei näytä vaikuttavan samalla tavalla kuin palveluiden ostoon. Verkkokauppaindeksi, joka edustaa pääosin vähittäiskauppaa, nousi kokonaisuudessaan 3,31% vuoden 2014 kolmannen kvartaalin aikana, verrattuna vuoden takaiseen arvoon.

Myynnin ja keskiostoksen noususta huolimatta indeksi antaa hieman aihetta huoleenkin, sillä tilausmäärät ovat laskussa. Tämä lasku todennäköisesti johtuu kuluttajien varovaisuudesta, heräteostojen tyrehtymisestä ja hintavertailujen tekemisestä, kuten Markku Korkiakoski asian esittää.

Ainoa laskeva mittari oli verkkokauppojen tilausmäärissä, missä laskua tuli vuoden takaisesta  -1,15%.

 

“Impulsiivinen kulutuskäyttäytyminen on vähentynyt merkittävästi, ainakin toistaiseksi. Kuluttajat harkitsevat nykypäivänä yhä tarkemmin omia hankintojaan. Kun todellinen tarve hankinnalle syntyy, kuluttajat käyttävät tietolähteenä yhä useammin verkkoa. Samalla kaupat, joilla on verkkokauppa ja palvelulupaus kunnossa, ovat etulyöntiasemassa, koska tilaus on yhden klikkauksen päässä”

Verkko ja verkkokauppa saattaa pelastaa osan kotimaisesta vähittäiskaupasta, mutta verkon informaatio voi olla kaupalle myös myrkkyä. Mitä tottuneempi verkon ja esimerkiksi hintaseurantapalveluiden käyttäjä on kyseessä, sitä todennäköisemmin hän löytää tiensä kotimaisille ja ulkomaisille hintaseurantasivuille. Samalla hän pystyy vetämään salamannopeasti johtopäätöksen siitä, mikä on edullisin hankintakanava. Valitettavasti se on edelleen pääsääntöisesti ulkomainen verkkokauppa.

On mielenkiintoista seurata miten tämä suuntaa-antava indeksi käyttäytyy loppuvuonna, varsinkin kun jouluostokset siirtyvät yhä enemmän ja enemmän verkkoon. Kotimaisella kaupalla ja sen sidosryhmillä onkin taas kerran hyvä paikka näyttää, kuinka paljon ne kotimaisia asiakkaitaan arvostavat.

Lue myös nämä

Kommentoi

OSTA ULKOMAILTA! - BLOGI © 2010-2020