Fixit

Nyt ei puhutakaan minkään korjaamisesta, vaan tutkiskellaan verkko-ostamisen kannalta asioita jotka tulee muuttumaan, jos Suomi tavalla tai toisella eroaisi eurosta.

Jos euroalueen hajoaminen tai eurosta irtautuminen tapahtuu sivistyneesti, tulisi suurin muutos olemaan kansallisten valuuttojen käyttöönotto ja valuuttamuuntimiin totutteleminen. Muutakin laskettavaa toki olisi tiedossa, kuten valuuttojen arvojen heilahtelut. Nämä saattaisivat joissain tapauksissa tehdä ulkomailta tilaamisesta vähemmän kannattavaa, tai ainakin hintavertailu vaatisi tarkkuutta ja ostaminen olisi siten työläämpää. Toisaalta, tähän on jo euron arvon laskiessa joutunut kiinnittämään huomiota koska ainakin puntaa ja dollaria käyttävien verkkokauppojen hinnat ovat nyt epäedullisemmat kuin ennen.

Jos mietin omia verkko-ostamisiani ennen euroa, ne rajoittuvat ulkomaan hankinnoissa lähes pelkästään musiikkiin. Koska nekin tuli enimmäkseen tilattua Englannista tai Ruotsista, on tuo valuuttojen kanssa pähkäily tuttua. Tuolta pohjalta voin myös sanoa, että se ei juurikaan tee ostamisesta vaikeampaa. Hitaampaa kylläkin. Euron tultua kuvioihin verkosta ostaminen muuttui paljon helpommaksi ja houkuttelevammaksi, joten yhteisvaluutasta on toki etuakin.

Omiin kansallisiin valuuttoihin siirtyminen olisi vääjäämättä jonkin tasoinen isku myös vapaakauppa-alueelle. Oman valuutan suojeleminen ajaisi monen muun asian edelle ja protektionismia nähtäisiin varmasti. Jos tulliliitto alkaisi natisemaan liitoksissaan, voitaisiin yksityishenkilöiden ulkomaan ostoksille heittää hetkeksi melko varmat hyvästit.

Yhden valuutanvaihdon monellakin tavalla kokeneena väitän, että siirtyminen uuteen valuuttaan ei olisi suuren suuri ongelma. Enemmän huolta aiheuttaisi varmasti mahdolliset yhteiskunnalliset epävakaudet mitä euron hajoaminen saataisi tuoda tullessaan. Ennenpitkää verkkokaupatkin oivaltaisivat mitä etuja eri valuutoissa hinnoittelulla saavuttaa ja kuluttajat ilahtuisivat kun näkisivät hinnat taas omissa valuutoissaan. Kuluttajan suurin murhe olisi lopulta sama kuin ennenkin. Miten saada tilillä olevat x-valuutat riittämään.

Lue myös nämä

Kommentoi

OSTA ULKOMAILTA! - BLOGI © 2010-2019