Miten niin liian pieni ero?

Otsikon kysymys on pyörinyt mielessä useammankin kerran tänä vuonna ja pari kertaa se on sanottu ääneenkin. Selkeää vastausta siihen en yleensä ole saanut.

Tämän vuoden verkko-ostot erityisesti nyt loppuvuonna ovat olleet pienehköjä ja hintaetu kotimaiseen tarjontaan on ollut muutamista kymmenistä senteistä muutamiin kymmeniin euroihin. Osa ostoksista on tehty ns. testimielellä, mutta vain silloin kun hinta on jäänyt kotimaista tasoa pienemmäksi. Lähipiiri tietysti aika-ajoin utelee ostosten yksityiskohtia ja jotkut ovat hämmästelleet, että miten viitsin kovin pienen summan vuoksi tehdä riskiostoksen ulkomailta. Yleensä riski on pieni jos puhutaan pienestä hintaerosta, sillä vasta isommissa summissa ero kasvaa paljon mainostettuihin satasiin ja riski kasvaa. Lisäksi maksutapana luottokortti tai Paypal tuo lisäturvansa nettishoppailuun vaikka summa olisi kuinka pieni. Pienen eron perusteella tehtävä ostopäätös verkkokaupasta ei ole sen ihmeellisempi, kuin että valitsisi näyteikkunoiden perusteella halvemman kaupan. Tuollaisessakin valinnassa yllättävän pieni hintaero vaikuttaa valinnassa.

Pienistä puroista muodostuu suuri virta ja niin se on myös verkkokaupoissa. Ensi vuonna aionkin tutkia hyvin tarkkaan miten onnistuu päivittäistavaroiden ostaminen ulkomailta. Uskon, että jos rahtikustannukset saa pidettyä kurissa on näissäkin pikkuasioissa ison säästön paikka.

Lue myös nämä

Kommentoi

OSTA ULKOMAILTA! - BLOGI © 2010-2019