Aikaisemmassa bloggauksessa nuhtelin kotimaista kauppaa siitä, että ne tarjoavat verkko-ostajalle ainoastaan noin viiden euron etua joulukaupassaan. Etu muodostuu ilmaisista toimituksista postitoimipaikkaan, tai erilaisten noutopisteiden hyödyntämisestä. Nyt valtakunnan päämedia YLE on liittynyt netissä ja uutislähetyksissään kuoroon, jossa ylistetään kotimaisen kaupan avokätisyyttä.
Uutisessa verkkokauppaa ylistää Itellan pakettipalveluiden johtaja Aku Happo, Kaupan Liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja ja kuluttajien edustajana Marika Rönkkö. Itella, joka nämä paketit kuljettaa, kertoo tutkimustuloksestaan joka taas kertoo, että ostaminen verkkokaupasta on vaivatonta.
– Tänä jouluna 54 prosenttia suomalaisista aikoo tilata verkosta joululahjoja. Se on noin 10 prosentin kasvu viime vuoteen verrattuna, kertoo Itellan pakettipalveluiden johtaja Aku Happo.
Verkkokaupan suosiota selittää sen helppous. Kiireen keskellä ja kauppojen ruuhkaisimpana aikana omalle kotiovelle tai lähikauppaan saapuva tavara tuntuu helpottavalta.
– Helppo asiointi, monipuoliset valikoimat, nopeus ja ihan yksinkertaisesti verkosta tilaaminen vähentää stressiä joulun aikaan, mainitsee Happo tutkimuksen tuloksia.
Näinhän se on. Itella tuo julki seikat jonka vuoksi verkkokauppoja käytetään – yhtä lukuunottamatta – edullisuutta. Tätä ei Aku Happokaan voi tuoda tässä Ylen uutisessa esiin, sillä se ei läheskään aina kotimaisen verkkokaupan kohdalla toteudu.
Kuluttajia edustava Marika Rönkkö taas edustanee sitä kuluttajaryhmää jotka a) eivät uskalla ostaa, tai b) eivät ole kuulleetkaan ulkomaisista verkkokaupoista. Rönkkökin tuo toki esiin tuon verkosta ostamisen tärkeimmän seikan, eli helppouden, mutta muut perusteet kertonevat ehkä kokemattomuudesta ulkomailta ostamisesta.
– Kävin eilen vähän kauppoja kiertämässä niin heti sitten tuli sellainen fiilis, että loputkin lahjat löytyy netistä tänä vuonna, Rönkkö sanoo.
– Vihaan väenpaljoutta kaupoissa. Kaikki ovat ihan hysteerisiä siellä lahjojen perässä. Minusta on kivaa se, että kun pistää illalla lapset nukkumaan, niin sitten itse istahtaa tietokoneelle ja rupeaa katselemaan sieltä lahjoja. Saa ihan vaan rauhassa etsiä niitä, miettii Rönkkö.
Rönkkö on huomannut, että monet tavarat löytää nyt halvemmalla verkkokaupoista. Kaupat yrittävät houkutella ostoksille erilaisilla alennuksilla.
– Monet verkkokaupat mainostavat ilmaista kotiinkuljetusta tai ilmaista postitusta. Voi myös tilata verkossa ja käydä sitten noutamassa lähikaupasta, sanoo Rönkkö.
En oikeasti tiedä kumpi on murheellisempaa, se, että löytyy kuluttajia jotka pitävät kotimaisen verkkokaupan vitosen vippaamista etuna, vai se, että uutisesta paistaa läpi propaganda. On aivan kuin sana ”ulkomailta” tai ”ulkomaisesta” olisi napsaistu Rönkön kommenteista pois. Edelleenkään ilmainen toimitus postiin tai vaikkapa kotiin ei ole kotimaisen verkkokaupan hinnoilla minkäänlainen etu. Kuten aiemmin on todettu, ulkomailta saa saman edun ja jonkun kymmenen prosenttia halvemmat hinnat.
Kaupan Liitto, joka edustaa pääasiassa suuria ketjuja on luonnollisesti mielissään, kun asiakkaat ”oivaltavat” mitä on tarjolla.
Kaupan liiton mukaan kilpailu eri verkkokauppojen välillä on kovaa.
– Alennukset ovat tapa hankkia asiakkaita. Verkkokauppa-asiakkaat on hyvin tärkeitä kaupoille, koska he yleensä kuluttavat enemmän. Eli on hyvin tärkeätä saada verkkokaupassa kävijöitä itselleen, selittää Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja
Kaupan Liitonkin on syytä ottaa tulevaisuudessa tarkemmin huomioon ulkomaisen verkkokaupan uhka. Uhka, joka meille asiakkaille taas on mahdollisuus. Omien vähäisten etujen kertominen ainoana totuutena on kuluttajien aliarvioimista, ja se taas ajaa meitä entisestään ostoksille ulkomaille.
Yle on ollut verkkokauppauutisissaan yleensä hyvin monipuolinen, mutta nyt tarinat ulkomaisesta tarjonnasta on suodatettu todella tehokkaasti uutisesta pois. Hieman turhankin tehokkaasti – mistä kertoo tämän artikkelin otsikko. ;)