Alv:n nousu ja tuho

Muutaman prosentin alv olisi oikein kiva, mutta sillä on vaikea rakentaa toimivaa yhteiskuntaa. Korkeammalla verokannalla, kuten 23:lla prosentilla se jo onnistuu, mutta siinäkin on vaaransa.  Nyt kun hallitus suunnittelee uusia kulutusverojen nostoja, on tullut ilmi, että kaupallekin näyttää olevan joku kipuraja olemassa. Kesko nimittäin suunnittelee verkkokaupan siirtämistä ulkomaille pienempien verojen perässä.

Alv ei ole kaupan omista rahoista pois, vaan se vain toimii välittäjänä kuluttajan ja valtion välillä. Näin ollen lähestyvä kipuraja perustuu puhtaasti kilpailukykyyn ulkomaisten toimijoiden kanssa. Kuluttajahintahan muuttuu alv:n mukana, joten ei ole vaikea päätellä tehdäänkö ostos mielummin korkean vai matalan verokannan maasta. Nyt Kesko on siis havahtunut, että asiat voisi tehdä toisinkin, tai ainakin toisaalla. Keskon bisnes ja verkkobisnes on netanttilan, Kodin1:sen, Koneboxin, budgetsportin ja cmstoren ansiosta jo sen kokoista, että laajentumista ulkomaille ja kilpailua ulkomaisten kauppojen kanssa voi harkita vakavissaan.

Keskon suunnitelmassa on silti pari mutkaa matkassa ja siksi uskonkin että lausunto on vain lobbausta veronkorotuksia vastaan. Mutkat aiheuttaa eu:n sisäinen sopimus arvonlisäveron tilittämisestä ostomaahan ostomaan verokannan mukaisesti, kun kaupan vuotuinen myynti ko. maahan ylittää 30000 euroa. Toisen mutkan aiheuttaa kotimaiset säädöt joiden ansiosta eu:n ja sen veroalueen ulkopuolelta tuotavien ostojen alv-raja putoaa 22:een euroon vuonna 2013. Kumpikin tekijä syö Halmesmäen tavoittelemaa etua merkittävästi. Mutta jos Kesko tässä suunnitelmassa jotenkin onnistuu, on varmaa, että muut keskusliikkeet seuraavat perässä.

Mutta miten tässä nyt niin käy, että kauppakin vilkuilee toimintaa ulkomailla. Luulisi, että tuon tason vastuunkantoa vain omista (eli osakkeenomistajan) asioista ei meneillään olevissa hyvinvointitalkoissa hyvällä katsota – varsinkin kun me kuluttajat olemme saaneet kuulla kyllästymiseen asti moitteita ulkomailta ostamisen seurauksista. Vai olemmeko me kuluttajat vihdoinkin onnistuneet pakottamaan kotimaiset toimijat eurooppalaiseen kilpailuun mukaan. Toivottavasti. Lähes monopolistinen järjestelmämme onkin tympinyt jo hyvän aikaa.

Tilanne verkkokaupassa muuttuu kuluttajan kannalta yhä vain mielenkiintoisemmaksi, ja odotan koska tulee se päivä, että valtio joutuu lähtemään tähän kilpajuoksuun mukaan. Sillä vaikka yksittäisen kuluttajan mielipiteellä arkadianmäellä pyyhitäänkin lattiaa, kaupan ja elinkeinoelämän mielipiteillä ei. Ja niiden kautta me asiakkaat voimme vaikuttaa vaikka alviin. Se vaatii vain muutaman miljardin euron panostusta ulkomaille vuosittain. Itse aion jatkaa sillä linjalla, mutta jatkatko sinä?

Lue myös nämä

1 Kommentti

Lisää Kommentti
  1. Asiaan vissiin liittyy: Kesko on hakenut EU:n tavaramerkkisuojaa hivenen yllättävälle liikemerkille.

    Yhtiö on liittänyt K-merkkiin sanan Skandinavia, mikä antaa ymmärtää, että yrityksellä olisi – esimerkiksi – kauaskantoisia suunnitelmia läntisten naapurien valloituksesta. Yhtiö on hakenut suojaa syyskuussa.

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201202118757

    Saas kattoa mitä tuleman pitää.

Kommentoi

OSTA ULKOMAILTA! - BLOGI © 2010-2020