Kitkarenkaat kovilla

Vaikka kevät lähestyykin kovaa vauhtia, niin palataan silti vielä hetkeksi talvirengasasioihin. Tämänkin talven ilmiö oli vaihtelevat kelit ja autoilijoiden edesottamukset olosuhteissa, joissa ei ilman kolareita selvitty. Onnettomuus talviaikana aiheuttaa usein spekulaatiota renkaiden kunnosta, ja VTT onkin hieman tutkinut mitä renkaita autojen alta löytyy.

Audi, BMW, Mercedes-Benz, Volkswagen ja Volvo voitaneen luokitella premium-luokan ajoneuvoiksi. Premium-luokan autosta luulisi löytyvän edes budjettiluokan talvirenkaat, jotka on suunniteltu pohjolan oloihin, mutta VTT:n mukaan totuus onkin toinen. Jostain kumman syystä nämä merkit kulkevat usein sellaisten kitkarenkaiden avulla, joita ei ole suunniteltu skandinaavisiin olosuhteisiin.

Käyttäjä RBS on foorumin rengas-topicissa tuonut tätä ongelmaa jo aikaisemmin esiin. Asiaan vihkiytymättömille saattaa tulla yllätyksenä, että renkaissa käytetään ilmaston ja ajonopeuksien määräämiä kumiseoksia, joka aiheuttaa sen, että rengas toimii oikein vain tietyissä lämpötiloissa. Kyse on siis yksinkertaistettuna siitä, että keski-eurooppalaisen renkaan seos kovettuu pakkasella niin, että sen pito heikkenee huomattavasti kitkan kadotessa. Täkäläisiin olosuhteisiin suunniteltu rengas taas tavallaan sulaa, jos sillä ajetaan lämpimämmässä talvessa.

Nykytrendin mukaisesti ilmiölle haetaan kiivaasti syyllistä, ja sen epäilläänkin johtuvan joko siitä, että käytettynä maahan tuoduissa autoissa on tällaiset renkaat mukana, tai siitä, että autoilijat ovat innostuneet tilaamaan tällaisia renkaita netistä. Kuitenkin, autoilijan on – tänäkin päivänä – tiedettävä mikä on oikea rengastus, ja siten euroopassa operoivaa verkkokauppaa ei voida syyttää siitä, että se myy keski-euroopan olosuhteisiin soveltuvaa rengasta. Verkkokaupoilta voidaan ainoastaan toivoa mainintaa, jos joku tuote ei  meidän oloihimme sovi.

Kuten arvata saattaa, ihan pienestä ongelmasta ei kuitenkaan ole kyse koska se on näinkin näyttävästi tuotu esiin. VTT:n tutkimuksessa todetaankin seuraavasti:

VTT:n tekemän selvityksen mukaan Pohjoismaihin suunniteltujen renkaiden osuus oli maassamme 82,4 %. Keski-Eurooppaan suunniteltujen kitkarenkaiden osuudeksi arvioitiin 17,6 % kaikista kitkarenkaista (vähintään 12,7 % ja enintään 21,0 %). Osuus niin suuri, että sillä voi olla merkitystä liikenneturvallisuuteen.

Foorumin keskusteluissa tuli myös esiin näkökanta jossa epäiltiin, että autoissa saattaa olla jo ensiasennusrenkaina ”väärät” kitkarenkaat. Tämä on siinä valossa mahdollista, että autonvalmistajan suosituskin saattaa olla meidän olosuhteisiimme väärä.

Toinen tilanne voi olla se, että uuteen autoon hankitaan autovalmistajan suosittelemat kitkarenkaat.

Vastuu asiassa on siis loppujenlopuksi autoilijalla itsellään, ja suosittelenkin kaikille verkosta renkaita ostavalle tai sitä suunnittelevalle tutustumista tähän tutkimukseen, sillä se on myös erittäin hyödyllinen tietopaketti: Keski-Euroopan olosuhteisiin suunniteltujen kitkarenkaiden yleisyys Suomessa.

Olen jo jonkun aikaa ollut sitä mieltä, että maassamme on meneillään jonkinlainen kampanja ulkomaisia verkkokauppoja vastaan. Salaliittoteoriani saa tämänkin asian uutisoinnin myötä lisää potkua, sillä joihinkin lehtijuttuihin oli ilmestynyt VTT:n tutkimuksesta puuttuva kommentti.

Asiantuntevat rengasliikkeet eivät niitä myy.

Se neropatti joka tämän kommentin on lisännyt, saa nyt aivan vapaasti tulla selittämään mikä tekee näitä renkaita myyvästä keski-eurooppalaisesta – ja miksei kotimaisestakin – verkkokaupasta asiantuntemattoman. Eiköhän se asiantuntemattomuus ole enemmänkin siinä näytön edessä.

Valistakaa, älkääkä mustamaalatko.

Lehtijuttja löytyy mm. täältä ja täältä.

Lue myös nämä

Kommentoi

OSTA ULKOMAILTA! - BLOGI © 2010-2019