Month – heinäkuu 2013

Sovituskopissa kahisee

Foorumin uutisia- ja uutiskeskustelua verkkokaupoista-ketjussa otin puheeksi Helsingin Sanomissa lisääntyneen uutisoinnin verkkokaupoista ja niiden vaikutuksista kotimaan kivijalkakauppaan. Asiasta on syytäkin uutisoida ja keskustella, sillä kyseessä on jo nyt niin suuri ilmiö, että sitä ei voi enää sivuuttaa olankohautuksella. Ketjun jutussa niputin yhteen kolme eri artikkelia, mutta yhden niistä, 22.07.2013 julkaistun kolumnin Verkkokauppa voi koitua vaatemyymälöiden kohtaloksi otan täällä blogissakin pohdinnan alle.

Vilkas Group ja uusin verkkokauppaindeksi

Vilkas Groupin verkkokauppaindeksi vuoden toiselta kvartaalilta on julkaistu, eikä kovin hyvältä tämäkään käppyrä enää näytä. Kotimaisen kivijalkakaupan myynnin ongelmat näkyvät nyt viiveellä myös kotimaisessa verkkokaupassa. Toisin kuin Kaupan liiton kysely, niin tämä Vilkas Groupin indeksi perustuu puhtaasti kotimaisista verkkokaupoista tehtyyn otantaan. Tämänkin indeksin kohdalla pieni lähdekritiikki on toki paikallaan, sillä se perustuu Vilkas Groupin perustamiin verkkokauppoihin, mutta sen suuntaa-antavuutta on silti turha kyseenalaistaa.

Oikaisu tuontiraja-asiaan

Kuten tiedetään, niin tämän vuoden alussa astui voimaan laki uusista tuontirajoista. Lakitekstissä tuontirajasta puhutaan kahdella tapaa, toisaalta puhutaan lain säätämisajankohdan aikana voimassa olleesta 22 eurosta, mutta lisäksi laissa on momentti, jossa sanotaan alimman kannettavan alv:n arvoksi viisi euroa. Vanhan lain voimassaollessa tuontiraja muuttui aina alv:n muuttuessa, joten oletin, että nykyisetkin tuontirajat käyttäytyvät samoin. Koska tullin sivuilla puhutaan sitkeästi 22 euron rajasta, oli asia tarkistettava suoraan sylttytehtaalta.

Länsi-Suomi opettaa

Oikeastaan Länsi-Suomi ei opeta ihmiselle mitään muuta kuin hassulta kuulostavia murteita ja sen, että meren vieressä keli muuttuu hetkessä aurinkoisesta johonkin ihan käsittämättömään myräkkään. Niin, ja sen vielä, että kala on hyvää ja Ässät rulettaa.

OSTA ULKOMAILTA! - BLOGI © 2010-2019