Tylsä alkuvuosi

Vuosi 2013 on alkanut verkkokauppaa koskevissa uutisissa paljon edellisvuotta vaisummin. Ulkomaisen verkkokaupan lukuja saadaan vielä odotella ja muut vähäiset pikku-uutiset on käsitelty keskustelufoorumilla. Vähäisiä ovat olleet myös allekirjoittaneen ostot verkosta, joten sieltäkään ei ole herunut jutun juurta tänne blogiin.

Viime vuoden alussa blogissa käsiteltiin nousevia maksuja ja veroja. Aihe on tänä vuonna oikeastaan vieläkin ajankohtaisempi, sillä palkat ja ostovoima ei lähiaikoina merkittävästi tule nousemaan. Pikemminkin taitaa käydä päinvastoin, sillä lukuisat korotukset iskevät kipeästi moneen yksityistalouteen. Maksut ja verot on kuitenkin kaluttu tiedotusvälineissä niin loppuun, että en puutu niihin sen yksityiskohtaisemmin. Muistutan vain tiukentuvien talousnäkymien kanssa kamppailevia siitä, että ulkomainen tarjonta kannattaa kaikissa hankinnoissa tutkia erityisen tarkkaan.

Talousnäkymät ovat kaiken kaikkiaan heikot ja heikkenevät todennäköisesti vielä jonkin aikaa. Irtisanomisten ja lomautusten aallon vaikutukset ovat iskemässä myös kotimaiseen kulutukseen. Tästä ensimmäiset merkit saatiin viime vuoden joulukaupasta. Perinteinen joulukaupan volyymin kasvu jäi vuonna  2012 väliin, ainoastaan inflaatio piti myynnin parin prosentin nousussa. Tänä vuonna kauppa odottaa noin prosentin kasvua, mutta alkuvuonna nähdyt hintojen korotukset tulevat suurella varmuudella tyrehdyttämään kasvun. Kotimaisen teollisuuden sanotaan menettäneen kilpailukykynsä ulkomaille ja nyt sama tapahtunee kaupanalalla. Hintojen korotukset ajavat kuluttajia entistä suuremmissa määrissä ulkomaisiin verkkokauppoihin ja kotimaan kulutus tyrehtyy entisestään.

Kotimainen vastahyökkäys ulkomaisia verkkokauppoja vastaan on toki jo aloitettu. Eu:n ja sen veroalueen ulkopuolelta tilattavien tuotteiden alv:n kantoraja pudotettiin tänä vuonna viiteen euroon, mutta se, kuinka tehokkaasti muutos saadaan rahastettua, jää nähtäväksi. Vähemmän kerrottu yksityiskohta on se, että EU-tasolla ulkomailta tilaaminen on edelleen edullista ilman mitään euromääräisiä tuontirajoja.

Toivottavasti ahkerat ulkomailta tilaamiset ja siitä syntyvät tarinat tuovat tästä eteenpäin rutkasti säpinää niin foorumille, kuin tänne blogiinkin. Ei täällä viitsisi tuppisuunakaan istua. :)

Lue myös nämä

Kommentoi

OSTA ULKOMAILTA! - BLOGI © 2010-2020