Month – lokakuu 2013

Verkkokauppatilasto H1 2013 (Kaupan liitto & TNS Gallup)

Maaliskuussa kyselin, että missä viipyy kerran vuodessa julkaistava Kaupan Liiton ja TNS Gallupin tutkimus verkkokaupan tilasta vuodelta 2012. Kyseisen kyselyn julkaisu viipyi keväällä niin pitkään, että epäilin että uskalletaanko sitä huonojen tulosten johdosta lainkaan julkaista. Epäilys huonoista luvuista kotimaisen kaupan näkökulmasta ei mennyt ihan pieleen,  mutta ilmeisesti ulkomaisten verkkokauppojen luoma kilpailutilanne on muuttunut vuoden 2013 aikana todella hälyttäväksi, sillä nyt tutkimus on käsitykseni mukaan tehty ensimmäistä kertaa puolivuosittain.

Muuttuvat palautuskäytännöt

Kotimaisen kuluttajan ilo, etäostojen pakolliset maksuttomat palautukset, ovat hallituksen esityksen toimesta siirtymässä historiaan. EU on tänä vuonna aiemmin säätänyt direktiivin, jolla yhtenäistettiin eurooppalaisia etäkaupan sääntöjä ja nyt kotimaan hallitus seuraa perässä. Tekeillä on laki, joka muuttaisi nykytilannetta niin, että ilmaisia palautuksia ei enää säädetä lailla, vaan palautuksen kustannuksista vastaisi 14 päivän palautusoikeuden aikana kuluttaja. Kauppiaan on uuden direktiivin ja lakiesityksen mukaan kuitenkin selkeästi ilmoitettava, kuka palautusten kustannukset hoitaa. Jos tällaista informaatiota esimerkiksi verkkokaupasta ei löydy, on kauppiaan vastattava kustannuksista. Uusi laki vaatii asiakkaalta lisäksi erikseen tehtävää peruuttamisilmoitusta, mikä on kuitenkin melko hyvin tunnettu yleiseurooppalainen tapa. Kuten nykyään, kauppias voi uudenkin lain mukaan edelleen vastata kustannuksista, jos esimerkiksi asiakaspalvelun tai kilpailun vuoksi niin haluaa.

Verkkokauppaindeksi Q3 2013 (Vilkas Group)

Vilkas Group on julkaissut uusimman verkkokauppaindeksinsä ja vuoden kolmannella kvartaalilla kotimainen verkkokauppa  näyttää taas lähteneen kasvuun.  Indeksissä oli vuoden toisella neljänneksellä mielenkiintoinen notkahdus, jonka todellisia syitä voidaan vain arvailla. Huono veikkaus ei varmaankaan ole kotimaisen talouden hyvin epävarmat näkymät, jotka ainakin vielä runtelevat kauppaa kovalla kädellä. Tässä epävarmuuden valossa, joka kaupan edustajien mukaan jatkuu edelleen, on indeksin 14,13% kasvu edellisvuoden samaan ajanjaksoon nähden todella kova.

OSTA ULKOMAILTA! - BLOGI © 2010-2019