Maaliskuussa kyselin, että missä viipyy kerran vuodessa julkaistava Kaupan Liiton ja TNS Gallupin tutkimus verkkokaupan tilasta vuodelta 2012. Kyseisen kyselyn julkaisu viipyi keväällä niin pitkään, että epäilin että uskalletaanko sitä huonojen tulosten johdosta lainkaan julkaista. Epäilys huonoista luvuista kotimaisen kaupan näkökulmasta ei mennyt ihan pieleen, mutta ilmeisesti ulkomaisten verkkokauppojen luoma kilpailutilanne on muuttunut vuoden 2013 aikana todella hälyttäväksi, sillä nyt tutkimus on käsitykseni mukaan tehty ensimmäistä kertaa puolivuosittain.
verkkokauppa
Muuttuvat palautuskäytännöt
Kotimaisen kuluttajan ilo, etäostojen pakolliset maksuttomat palautukset, ovat hallituksen esityksen toimesta siirtymässä historiaan. EU on tänä vuonna aiemmin säätänyt direktiivin, jolla yhtenäistettiin eurooppalaisia etäkaupan sääntöjä ja nyt kotimaan hallitus seuraa perässä. Tekeillä on laki, joka muuttaisi nykytilannetta niin, että ilmaisia palautuksia ei enää säädetä lailla, vaan palautuksen kustannuksista vastaisi 14 päivän palautusoikeuden aikana kuluttaja. Kauppiaan on uuden direktiivin ja lakiesityksen mukaan kuitenkin selkeästi ilmoitettava, kuka palautusten kustannukset hoitaa. Jos tällaista informaatiota esimerkiksi verkkokaupasta ei löydy, on kauppiaan vastattava kustannuksista. Uusi laki vaatii asiakkaalta lisäksi erikseen tehtävää peruuttamisilmoitusta, mikä on kuitenkin melko hyvin tunnettu yleiseurooppalainen tapa. Kuten nykyään, kauppias voi uudenkin lain mukaan edelleen vastata kustannuksista, jos esimerkiksi asiakaspalvelun tai kilpailun vuoksi niin haluaa.
Tullin parahdus
Sivuston etusivulla on keikkunut jo jonkun aikaa äänestys, jossa kysellään miten EU:n ulkopuolelta tilatut paketit jäävät tulliin. Kimmoke tähän kyselyyn saatiin uudesta 22 euron tuontirajasta ja sen mahdollisesti aiheuttamasta lisätyöstä. Nyt vastauksia ja muuta taustatietoa tullin toiminnasta on kertynyt sen verran, että äänestyksen tuloksia voidaan lähteä purkamaan.
Sokos kompastuu omaan näppäryyteensä
S-ryhmä ei ole vielä pahemmin töpeksinyt verkkokauppojensa kanssa, mutta nyt kosahtaa ensimmäisen kerran. Sokoksen verkkokaupan markkinointiporukka ei taida olla ihan perillä siitä, millainen ”palvelu” postin pakettiautomaatti oikeastaan on. Vaikka ne onkin sijoitettu paikoille joissa ihmiset liikkuu, niin silti se on kovalla hypellä rakennettu asiakkaan juoksutuspalvelu. Sen ainoa tehtävä onkin syrjäyttää verkko-ostoihin tiiviisti kuuluva kotiinkuljetus ja tuottaa kustannussäästöjä Postille/Itellalle.
Ääni Impivaaralle – ääni kaupalle
Toukokuun loppupuolella Taloussanomien toimittaja Eeva Eronen yritti parhaansa mukaan todistella, että ulkomailta ostamalla ei välttämättä saa säästöä aikaiseksi, ainakaan autonrenkaista. Nyt yksitoista viikkoa myöhemmin hän joutuu toteamaan, että propagandat ei auta, kuluttajat karkaavat ulkomaisiin verkkokauppoihin. Juttu jatkaa samaa laulua, joka on kestänyt jo koko kesän ja jota johtaa Kaupan liitto. Nyt liiton puhemiehet Kurjenoja ja Pekkala laittavat kotimaisen erikoiskaupan konkurssit surutta kuluttajien, kulutuksen ja ulkomaisten kauppojen piikkiin.