verkkokauppa

Sovituskopissa kahisee

Foorumin uutisia- ja uutiskeskustelua verkkokaupoista-ketjussa otin puheeksi Helsingin Sanomissa lisääntyneen uutisoinnin verkkokaupoista ja niiden vaikutuksista kotimaan kivijalkakauppaan. Asiasta on syytäkin uutisoida ja keskustella, sillä kyseessä on jo nyt niin suuri ilmiö, että sitä ei voi enää sivuuttaa olankohautuksella. Ketjun jutussa niputin yhteen kolme eri artikkelia, mutta yhden niistä, 22.07.2013 julkaistun kolumnin Verkkokauppa voi koitua vaatemyymälöiden kohtaloksi otan täällä blogissakin pohdinnan alle.

Vilkas Group ja uusin verkkokauppaindeksi

Vilkas Groupin verkkokauppaindeksi vuoden toiselta kvartaalilta on julkaistu, eikä kovin hyvältä tämäkään käppyrä enää näytä. Kotimaisen kivijalkakaupan myynnin ongelmat näkyvät nyt viiveellä myös kotimaisessa verkkokaupassa. Toisin kuin Kaupan liiton kysely, niin tämä Vilkas Groupin indeksi perustuu puhtaasti kotimaisista verkkokaupoista tehtyyn otantaan. Tämänkin indeksin kohdalla pieni lähdekritiikki on toki paikallaan, sillä se perustuu Vilkas Groupin perustamiin verkkokauppoihin, mutta sen suuntaa-antavuutta on silti turha kyseenalaistaa.

Länsi-Suomi opettaa

Oikeastaan Länsi-Suomi ei opeta ihmiselle mitään muuta kuin hassulta kuulostavia murteita ja sen, että meren vieressä keli muuttuu hetkessä aurinkoisesta johonkin ihan käsittämättömään myräkkään. Niin, ja sen vielä, että kala on hyvää ja Ässät rulettaa.

Kaupan liitto vastaa Stubbille

Kaupan liittokin noteerasi Alexander Stubbin verkkokauppa-kommentit  ja reaktio ei ollut mitenkään ilahtunut. Erityistä ärtyneisyyttä liiton puheenjohtajassa Juhani Pekkalassa aiheutti tälläkin sivustolla käsitelty kommentti: ”Kotimaisten vaihtoehtojen ohella kuluttajan olisi voitava kääntyä myös muiden EU-maissa toimivien verkkokauppojen puoleen edullisempien hintojen, paremman laadun ja laajemman tuotevalikoiman toivossa”.

OSTA ULKOMAILTA! - BLOGI © 2010-2020