Kuten tiedetään, niin tämän vuoden alussa astui voimaan laki uusista tuontirajoista. Lakitekstissä tuontirajasta puhutaan kahdella tapaa, toisaalta puhutaan lain säätämisajankohdan aikana voimassa olleesta 22 eurosta, mutta lisäksi laissa on momentti, jossa sanotaan alimman kannettavan alv:n arvoksi viisi euroa. Vanhan lain voimassaollessa tuontiraja muuttui aina alv:n muuttuessa, joten oletin, että nykyisetkin tuontirajat käyttäytyvät samoin. Koska tullin sivuilla puhutaan sitkeästi 22 euron rajasta, oli asia tarkistettava suoraan sylttytehtaalta.
tulli
Verkkokaupan pelkokerroin
EU:n veroalueen ulkopuolelta tilaaminen ja alv
Tämäkin asia on foorumilla reposteltu melko tarkkaan, mutta otetaan tänne blogiinkin pieni referaatti asiasta. Täälläkin tulee varmasti esiintymään kauppoja joista tilatessa tullissa napsahtaa maksettavaksi ALV 23%:a. Ja jos alv-asiaa ei käsitellä, joku saattaa jälkeenpäin valitella tiedon puutetta.