Vuosi – 2015

Tilastojen valossa

Kesä on kääntynyt syksyksi ja TNS Gallup julkaisee näinä päivinä puolivuosittaisen (H1/2015) verkkokauppatilastonsa. Ennen sen julkaisua, on hyvä ottaa pieni katsaus pariin kesän aikana julkaistuun tutkimukseen verkkokaupan tilasta ja kuluttajien käyttäytymisestä. Tutkimuksia verkkokaupasta tehdään nykyisin hyvin ahkerasti. Kiinnostavimmat tilastot on tehnyt PostNord ja Euroopan komission EU Consumer Scoreboard.

Ostovoima – so last season

Suomen talouden kokonaisvaltainen kompurointi ei ole kenellekään enää mikään uutinen. Uutinen ei myöskään ole se, että kotimarkkinoiden heikko tilanne johtuu pitkälti kuluttajien heikosta luottamuksesta tulevaisuuteen, erittäin heikosta työllisyystilanteesta ja maahan poljetusta ostovoimasta. Tänään hallitus julkaisi leikkauslistan, jolla pyritään saamaan talous nousuun, valitettavasti tälläkin kertaa ostovoiman kustannuksella.

Tieto lisää turvaa ja tuskaa

Maanantaina 3.8.2015 kotimaan tiedotusvälineisiin ilmestyi uutinen kotimaisten instanssien ja kaupan masinoimasta ”Tieto lisää turvaa” -kampanjasta. Kampanjan tarkoitus on valistaa verkkokauppojen asiakkaita mahdollisista riskeistä, mutta erityisesti tiedotusvälineissä sen kylkeen on lyöty vahva ulkomaisiin verkkokauppoihin kohdistuvan pelottelukampanjan leima.

OSTA ULKOMAILTA! - BLOGI © 2010-2020