RBS kirjoitti:
Mahtaakohan Expert tänä keväänä osallistua Hulluille Päiville?
”... on mukana syksystä 2015 lähtien myös Hullujen Päivien kampanjassa”, Expertin toimitusjohtaja Mika Aro toteaa.
RBS kirjoitti:Alkaa Stockmannin uusi strategia selviämään.
Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä laski 42,9 miljoonaa euroa tappiolle. Toissa vuonna yhtiö teki voittoa 54,4 miljoonaa euroa.
Stockmann arvioi, että sen liikevaihto laskee tänä vuonna viime vuodesta. Syynä ovat konsernin mukaan suunnitellut rakenteelliset muutokset. Stockmannin toimitusjohtaja Per Thelin kuvaa viime vuotta vaikeaksi.
– Kaupan alalla eletään haastavia aikoja, eivätkä omat toimemme olleet riittäviä vastaamaan heikkoon talouskehitykseen ja kilpailutilanteen muutoksiin. Vuoden viimeisen neljänneksen aikana ennätysalhainen ruplan kurssi Venäjällä heikensi Stockmannin tulosta entisestään, hän sanoo tiedotteen mukaan.
RBS kirjoitti:Stockan verkkokauppa on jonkun uutisen mukaan kasvanut rajusti. Pitäisi tutkia vuosikertomusta jos sieltä löytyisi tarkka luku.
-Hullujen Päivien tuotteilla on kaksi toimitusvaihtoehtoa: lähetys postiin tai kotiinkuljetus.
-Hullujen Päivien aikana pikatoimitus, kirjelähetys ja tavaratalonouto eivät ole käytössä.
-Osassa Hullujen Päivien kampanjatuotteista on ostorajoitus. Tuotekohtaisista rajoituksista löytyy tarkempaa tietoa tuoteteksteistä.
-Jokaiseen tilaukseen lisätään toimituskulut, vaikka tilaukset olisi tehty saman päivän aikana.
-Kuljetus kierrätyksen-palvelu (SER) ei ole käytössä Hullujen Päivien aikana.
-Hullujen Päivien tilauksilla on noin viikon toimitusaika, ellei muuta mainita tuotteen yhteydessä.
-Hullujen Päivien aikana verkkokaupan asiakaspalvelu ei ota vastaan puhelintilauksia.
-Mobiilikauppa ei ole käytössä Hullujen Päivien aikana.
-Verkkokaupasta ostettuihin tuotteisiin ei ole saatavilla asennuspalveluja.
LmnLL kirjoitti:Hullut Päivät ovat taas täällä. Huomisesta alkaen otoksia voi tehdä niin kivijalassa, kuin verkossakin.
Tavaratalokonserni Stockmann on investoinut viime vuosina verkkokauppaansa. Yhden sen vuoden tärkeimmän myyntitapahtuman Hullujen Päivien alkamista varjosti tänään keskiviikkona verkkokaupan ongelmat.
Stockmannin sähköisen liiketoiminnan johtaja Anna Salmi kertoo yhtiön huomanneen heti seitsemältä aamulla, kun Hullujen Päivien verkkokauppa avautui, että asiakkaat eivät päässeet kauppaan.
Aamun ongelmat eivät hänen mukaansa johtuneet yksiselitteisesti liikennekuormituksesta.
– Stockmann on varautunut siihen, että Hullut Päivät tuo ison määrän ihmisiä verkkoon. Serverikapasiteetti on niin sanotusti skaalautuva ja tarpeen mukaan pystyy ottamaan todella isotkin piikit vastaan.
Stockmann lanseeraa uuden verkkokaupan ensi syksynä, kertoo Stockmannin digitaalisen liiketoiminnan johtaja Anna Salmi. Projekti käynnistettiin Stockmannilla alkusyksystä.
Stockmannin nykyinen verkkokauppa on saanut kitkerää asiakaspalautetta muun muassa sen kaaduttua Hullujen Päivien aikana tänä syksynä. Pitkällä tähtäimellä Stockmannin tavoitteena kuitenkin on saumaton asiakaskokemus ja kaikkikanavainen kauppa.
Verkkosivusto Hintaopas.fi kävi läpi Stockmannin tämän kevään Hullujen Päivien elektroniikkatarjoukset. Yhteensä 123 tuotteen hintaa vertailtiin Hintaoppaan edullisimpaan hintaan Hulluja päiviä edeltävinä päivinä.
Vertailu osoitti, että Hulluilla päivillä voi tehdä hyvin edullisia löytöjä. Vertailluista tuotteista noin 80 prosenttia oli Hulluilla Päivillä joko edullisempia tai saman hintaisia kuin halvin tarjolla oleva vaihtoehto.
Stockmannin viime viikon Hullujen Päivien vertailukelpoinen myynti laski kolme prosenttia viime kevään kampanjaan verrattuna.
Muodin ja kosmetiikan myynti kasvoi mutta elintarvikkeiden myynti laski. Verkkokaupan myynti kasvoi merkittävästi, kertoo konserni. Sen viestinnästä kerrotaan, että verkkokaupasta ostettiin kampanjan aikana erityisen paljon kosmetiikkaa, niin halpaa kuin kalliimpaakin.
Sulo Vilen kirjoitti:Keltaisia muovikassejakaan ei juuri näkynyt katukuvassa?
Vihreiden rovaniemeläinen puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja Miikka Keränen vaatii tavaratalo Stockmannia lopettamaan Hullut Päivät -nimen käytön kampanjoinnissa. Keränen on lähettänyt aiheesta yhtiölle kirjeen.
– Mielestäni vaikutusvaltaisella, tunnetulla ja näkyvällä yrityksellä on kannettava vastuuta käyttämänsä retoriikan vaikutuksista. Hulluista puhuminen vähättelee mielenterveysongelmia ja leimaa ongelmien kanssa eläviä, ja siksi Hullut Päivät on lopetettava, Keränen kirjoittaa kirjeessään.
Hulluilla Päivillä myynnissä useita Kuluttajan Testivoittajia – alennukset usein olemattomia
Paluu Kotimaiset kauppakumppanit
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa