Sivu 1/15

(ex Itella l.) Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ke 28.07.2010, 23:38
Kirjoittaja LmnLL
Posti - tai niinkuin yrityspuoli tunnetaan - Itella, on instanssi johon ulkomailta tavaraa tilaava ei voi olla törmäämättä. Tässä ketjussa valotetaan hieman Postin toimintaa ja niitä palveluja joita se meille tarjoaa. Kaikki Postia koskevat kysymykset ja informaatio on luonnollisesti tervetullutta tähän jatkoksi.

Lähetystenseuranta
Toiminnan idea on yksinkertainen, osoitekortissa oleva viivakoodi luetaan ja sen tiedot syötetään Postin järjestelmään, jonka jälkeen paketin kulkua pisteestä toiseen voi seurata postin web-sivujen kautta. Ei aivan reaaliaikaisesti, mutta siedettävällä viiveellä kuitenkin. Joskus ulkomailta tuleva paketti suomeen saavuttuaan katoaa kuriirifirman seurannasta. Tällöin kannattaa siirtyä postin sivuille ja syöttää alkuperäinen esim. DHL:n koodi postin seurantaan. Usein "kadonnut" paketti näkyykin siellä. Osittain tämä johtuu kai siitä, että jossain vaiheessa kotimaan kuljetusta paketit "laputetaan" uudelleen, joten paketilla onkin kaksi seurantakoodia.
Kotimaan paketit luvataan toimittaa kolmessa päivässä, mutta ulkomailta tulevien pakettien kansssa kannattaa varautua pidempään aikaan. Neljä-viisi päivää on omalla kohdalla ollut yleisin toimitusaika.

Kotiinkanto / nouto postitoimipaikasta
Jos lähetys tulee kuriiripalvelun avulla suomeen, mutta jakelu siirtyy loppumatkaksi postille, paketti mitä todennäköisemmin kannetaan kotiovelle. Mitkä tarkkaan ovat kotiinkannon kriteerit, on epäselvää. Pienehköt 14-paketit tulevat aamupostin mukana ja jos et satu olemaan kotona, jätetään ilmoitus, jossa kerrotaan koska voit hakea pakettisi postitoimipaikasta. 16 ja 21 paketit taas jaetaan auton avulla. Ainakaan ensimmäisessä vaihtoehdossa (14-paketti) mitään ennakkosoittoa siitä, että paketti on tulossa, ei tule. Se on joko tai. Jakeluautolla jaettaessa tilanne on toinen. Silloin soittoa voi odottaa, tosin hyvin lyhyellä varoitusajalla.

Pääsääntöisesti paketit siis noudetaan postitoimipaikasta saapumisilmoituksen kanssa. Jos lähetysseurannasta selviää, että paketti on tullut jo toimipaikkaan voi sen hakea pelkän seurantakoodin avulla. Huomatkaa, että paketin noutoon postitoimipaikasta voi käyttää myös ulkomaisen seurantakoodia. Hakijan on aina syytä ottaa henkilötodistus mukaan, ettei paketti jää postiin.

Tullaus
Jos paketti tulee EU-maiden ulkopuolelta se todennäköisesti pitää tullata. Päätöksen tulliselvityksestä tekee tulli, ja Itella lähettää vain saapumisilmoituksen tullausta odottavasta paketista. Tulli myös laskee tullin ja verot, jotka saadaan lähetyksen kokonaisarvosta ts. ostohinta + toimituskulut. Itella tarjoaa kolme vaihtoehtoa tullauksen tekoon.

1. Itella tekee tullauksen puolestasi. Kustannus tälle palvelulle on 22,60 € jonka päälle tulee tietysti vielä tulli ja alv. Tullauksen jälkeen lähetys jaetaan normaalisti joko kotiin tai omaan postitoimipaikkaan. Tarkempi hinnasto löytyy täältä, ja lisätietoja voi kysellä sähköpostiosoittesta huolinta@itella.com tai nrosta 020 451 5900

2. Lähetyksen nouto tullipostista. Ensimmäisen saapumisilmoituksen perusteella valitaan tulliposti mihin paketin haluat, ja kun lähetys on toimitettu sinne, saat siitä uuden saapumisilmoituksen. Tämän jälkeen otat kaikki dokumentit mukaan (tilausvahvistus, lasku etc.), haet paketin ja samalla maksat tullin ja alv:n. Käsittääkseni asia menee niin, että jos paikkakunnalla on tulliposti, paketti menee suoraan sinne, ja lähetysilmoituksessa voit valita hoitaako tullauksen Itella vai sinä itse.
Tulliposti löytyy seuraavilta paikkakunnilta: Hanko, Hamina, Helsinki 10 City tullauspiste, Helsinki-Vantaan lentoaseman Tulliposti, Hämeenlinna, Imatra, Ivalo, Jyväskylä, Kajaani, Karigasniemi, Kaskinen, Kemi, Kilpisjärvi, Kivilompolo (Hetta), Kokkola, Kotka, Kouvola, Kuusamo, Lahti, Lappeenranta, Loviisa, Muonio, Oulu, Pietarsaari, Pori, Raahe, Rauma, Rovaniemi, Salla, Tampere, Tornio, Turku, Utsjoki ja Vaasa. Tarkemmat yhteystiedot löydät täältä.

3. Viimeisenä vaihtoehtona voit valtuuttaa edustajan kirjallisella valtakirjalla hoitamaan tulliselvityksen puolestasi.

Pakettien säilytys
Posti säilyttää paketteja saapumisviikon lisäksi 2 täyttä kalenteriviikkoa. Tämä pitää sisällään seuraavat lähetykset:
* Kaikki kirjelähetykset
* Ovelle-paketti, Kotipaketti, Postipaketti, Helposti-paketti
* Keltainen Kuljetus 9, Keltainen Kuljetus 14, Keltainen Kuljetus 16
* EMS, Priority-paketti, Economy-paketti

Siinä Postin palvelut ottivat aikanaan isosti takapakkia, että muistutusta saapuneesta lähetyksestä ei enää lähetetä. Saapumisilmoituksia tulee siis tasan yksi.

Valtakirja
Jos et itse jostain syystä pääse pakettia hakemaan, voi sen tehdä joku puolestasi valtakirjan avulla. Postin sivuilta löytyy tulostettava valtakirja, jonka avulla homma hoituu kätevästi. Valtakirjassa on se hyvä puoli, että sen voi tehdä myös määräajaksi, joten pidempikään poissaolo ei katkaise pakettienn kulkua. Valtakirjaa on myös käsitelty tässä ketjussa tarkemmin.

Verkko-ostajalle posti tarjoaa vielä monia muitakin palveluja, mutta ylläolevat lienevät ne joihin useimmin törmätään.

Kaikkien palvelujen hinnat löydät uudesta hinnastosta, joka tulee voimaan 01.08.2010

Lisäyksiä, korjauksia ja kysymyksiä aiheesta saa (ja pitää) esittää.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ke 04.08.2010, 20:46
Kirjoittaja K-PAX
Tulipa tässä semmoinenkin koettu, että postin kuljetus (ei siis normi postinjakaja joka tuo laskuja kotiin) oli jättänyt lapun jossa pyydettiin soittamaan postin kuljetuskeskukseen ja sopimaan uusi aika kirjeen toimitukselle. Tulossa oli siis kotimaisen matkapuhelinoperaattorin kirjattu kirje. Soitin sitten kuljetukseen ja sieltä kertoili että saman päivän iltana voidaan tuoda. Aika kun ei sopinut ja kiireiden keskellä kun ei osaa sanoa mihin aikaan kotona on niin kysyin voiko kirjeen tuoda työpaikalleni. Ei kuulemma onnistu toimitusosoitteen vaihtaminen. Mitäs kummaa? Ei mitään selvää vastausta miksei. No sitten aspa edotti että jos paketti viedään lähipostiin josta sen voi sitten noutaa. Tämä kävi vallan mainiosti ja nyt on kirjekkin sitten haettu.

Ihmettelen vain miksei tuota toimitusosoitetta voi vaihtaa. Henkilöllisyystodistusta siinä jokatapauksessa joutuu vilauttamaan ennen kuin paketti / kirje luovutetaan.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: To 28.10.2010, 18:21
Kirjoittaja LmnLL
Postin palveluita haittaa tällä hetkellä työtaistelutoimet. Posti onkin tänään julkaissut tiedotteen, jossa tilannetta valotetaan tarkemmin.

28.10.2010

Postinjakelu viivästyy koko Suomessa Itellan lajittelu- ja jakeluhenkilöstön laittomien lakkojen vuoksi. Postinlajittelun ruuhkautumisen vuoksi osa lähetyksistä saadaan jaettua vastaanottajille vuorokauden viiveellä, osa vasta ensi viikon alussa.

Viiveet koskevat päiväjakelussa jaettavia:

•1. luokan kirjeitä
•Pikakirjeitä
•Maksikirjeitä
•Osaa aikakaus-, sanoma- ja ilmaislehdistä
•2. luokan lähetyksiä mukaan lukien mainokset.
Normaalisti hoidetaan:

•Verilähetykset ja laboratorionäytteet
•Paketit
•Sanomalehtien varhaisjakelu
•Palvelut Postin myymälöissä ja muiden yritysten yhteydessä toimivissa Postin myyntipisteissä.

Päiväpostin jakelutilanne vaihtelee alueittain ja päivittäin, sen vuoksi myöskään tarkkoja paikkakuntakohtaisia ennusteita ei voida antaa. Mikäli työtaistelutoimenpiteet jatkuvat ja laajenevat, pitenee lähetysten toimitusaika ja ruuhkan purkaminen useisiin vuorokausiin.

Viivästyksiä ovat eniten aiheuttaneet laittomat työtaistelutoimenpiteet. Työnantajan näkemyksen mukaan kyseessä ovat laittomat lakot, koska ilmoitusta näistä työtaistelutoimenpiteestä ei ole annettu ennakkoon. Laittomien lakkojen lisäksi viivästyksiä aiheuttaa Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n julistama lisä- ja ylityökielto.

Työtaistelutoimenpiteiden taustalla on Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus, joka umpeutui 15. lokakuuta. Meneillään olevissa työehtosopimusneuvotteluissa on tavoitteena solmia uusi sopimus mahdollisimman pian.

Lisätietoja: Postin asiakaspalvelu vastaa kuluttajille numerossa 0200 71000 (pvm/mpm) ma-pe klo 8-20 ja la klo 9-14 ja yrityksille numerossa 0200 77000 (pvm/mpm) ma-pe klo 8-18.


Hyvä uutinen paketteja odottavalle on, että ainakaan vielä niiden kulku ei häiriinny. Saapumisilmoitukset tosin voi jäädä tulematta koska nehän kulkevat päiväjakelun mukana.

Re: Uutisia ja uutiskeskustelua verkkokaupoista

ViestiLähetetty: Ma 15.08.2011, 17:17
Kirjoittaja K-PAX
Itselleni tämä tuli uutena asiana, mutta siis tulli ei ole ainut instanssi joka saa paketteja aukoa. Myös posti voi tietyissä tilanteissa avata paketteja. Kesäkuun alusta on posti voinut myös myydä tai hävittää lähetyksiä, jos lähettäjää tai vastaanottajaa ei ole tavoitettu. Itellan mukaan aika harvinaista on että tämmöiseen toimenpiteeseen ryhdytään.

Itellan turvallisuus- ja riskienhallintajohtaja Markku Rajamäki kertoo, että paketteja kuljetetaan vuosittain jopa 27 miljoonaa ja vain noin 80 pakettia joudutaan avaamaan.

- Viime vuonna kotimaan lähetyksiä avattiin 7 ja ulkomaille lähteviä tai sieltä tulevia lähetyksiä avattiin 72. Kokonaisuuteen nähden määrä on hyvin pieni.

Loppujen lopuksi puhutaan hyvinkin pienestä määrästä mitä avataan. 72 pakettia on siis häviävän pieni marginaali.

Milloin posti saa avata paketin:
- Paketin saa avata jos lähetys on vahingoittunut ja paketin avaaminen on välttämätöntä sisällön suojaamiseksi tai kunnon toteamiseksi. Toinen vaihtoehto on se, että on syytä epäillä, että lähetys saattaa aiheuttaa vaaraa terveydelle tai omaisuudelle. Harvinaislaatuinen tilanne on lakiin uutena tullut oikeus avata paketti, jonka lähettäjää eikä vastaanottajaa ole tavoitettu. Tiettyjen kriteerien täyttyessä tietyn ajan kuluessa tällaisen lähetyksen sisällön saa myydä tai hävittää.


Pitänee tosin kurkata mitä tuo laki pitää sisällään. Milloin ylittyy se raja jolloin saa paketin avata.

Olkaa huoleti, sillä kirjesalaisuus säilyy. Tuo uusi laki koskee siis vain paketteja. Kirjeitä ei Posti avaa. (NetPosti onkin sitten asia erikseen).

Kirjeet pysyvät kiinni

Rajamäen mukaan Postilla ei ole oikeutta avata suljettuja kirjeitä. Mikäli kirje rikkoutuu ja sitä joudutaan esimerkiksi teippaamaan, niin Postista lähetetään asiakkaalle selvitys tapahtuneesta. Pakettien osalta laki on hieman väljempi.

Postilähetyksienkin sisältö pysynee vain Postin henkilökunnan tiedossa:

- Jos vaikka jonkun lähetys rikkoutuu meidän prosessissamme ja sen sisältö paljastuu meidän työntekijöillemme, niin laki määrittää tiukan vaitiolovelvollisuuden. Työntekijämme eivät paljasta ulkopuolisille mitä lähetysten sisällöstä on saatu tietää.


Noh, vaikka vaitiolovelvollisuus on niin ihmisiäkin siellä on töissä. Varmasti mielenkiintoisista löydöksistä keskustellaan työmaan ulkopuolellakin. Eriasia onkin tuleeko vastaanottajan / lähettäjän tietoja julki, saati sitten påaketin lähtöpiste / saapumiskaupunki.

Asiasta uutisoi YLE. Lue koko artikkeli tästä.

Re: Uutisia ja uutiskeskustelua verkkokaupoista

ViestiLähetetty: Ke 17.08.2011, 17:10
Kirjoittaja K-PAX
Tuli sitten tutustutta tuohon postilakiin. Lähetysten avaamista koskeva lakipykälä kiteytettynä:

Postiyrityksellä on oikeus avata postipaketti, jos:

1) lähetys on vahingoittunut ja avaaminen on välttämätöntä sisällön suojaamiseksi tai sen kunnon toteamiseksi;

2) on syytä epäillä, että lähetys saattaa aiheuttaa vaaraa terveydelle tai omaisuudelle; tai

3) kyseessä on 56 §:ssä tarkoitettu perillesaamaton postipaketti, joka on välttämätöntä avata sen myymisen tai hävittämisen vuoksi.


Ja pominta 56 §:

Postiyritys saa hävittää postilähetyksen, jonka sisältö on ilmeisesti pilaantunut.

Postiyritys saa hävittää postilähetyksen lähettäjän suostumuksella. Postiyritys saa hävittää myös sellaisen avonaisen lähetyksen, josta ei ilmeisesti ole löydettävissä lähettäjän tai vastaanottajan selvittämistä edistäviä tietoja.

Postiyritys saa hävittää perillesaamattoman postipaketin ja suoramainontapostia sisältävän lähetyksen, jonka palauttamisesta ei ole sovittu postilähetyksen lähettäjän kanssa.

Postiyritys voi hävittää 3 momentissa tarkoitetun postipaketin aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun lähetyksen saapumisesta on ilmoitettu vastaanottajalle tai palauttamisesta lähettäjälle. Tämän pykälän mukainen hävittäminen on tehtävä viestin luottamuksellisuuden turvaavalla tavalla.


Postilaki löytynee Finlexin sivuilta. Kyseiseen lakiin pääset tästä.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: To 01.09.2011, 21:03
Kirjoittaja LmnLL
Postipankki is back! Tai ainakin melkein, kertoo YLE.

Itella on hakenut pankkitoimilupaa ja nyt tytäryhtiö Itella Payment Services muutetaan Itella Pankiksi. Tarkoitus on tarjota parempaa palvelua erityisesti verkkokaupan osapuolille.
Itella Pankki erikoistuu maksujen ja digitaalisen laskutusinformaation lähettämiseen verkkokaupassa, pakettipalveluissa ja muussa postiasioinnissa.

Moni Itellan palveluja käyttävä tulee törmäämään tähän uudistukseen sillä perinteinen postiennakkkokin muuttuu.
Tarkoitus on muun muassa modernisoida Suomen kolmanneksi suosituin maksutapa, postiennakko, toimitusjohtaja Hannu Lanteri kertoo.

Kulutus- tai muitakaan luottoja Itella Pankista ei kuitenkaan kannata hakea.
Asuntolainoja tarjoavaksi yleispankiksi se ei ryhdy.

Jäämme seuraamaan miten muutokset vaikuttavat palveluihin.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: To 01.09.2011, 21:20
Kirjoittaja K-PAX
Itellassa nyt muutenkin tapahtuu. Esim. tuo lähiposti siirtyy. Samalla lähialueiden postitoimisto siirtyy. Uutta noutopistettä on tulossa. Kukaan vaan ei taida tietää mitä ja miten.

Posti kantoi ilmoituksen jossa ilmoitettiin postitoimiston siirtymisestä. Samassa lapussa oli tietoa että jatkossa mm. verkko-ostokset voi noutaa noutopisteestä. Kysyin asiaa lähikauppiaalta. Heille ei tule asiamiespostia. No oli sitten asiaa postiin. Kysyin siellä miten asia menee. Ei tietoa. Heidän toimipaikkansa siirtyy toisen postitoimipaikan yhteyteen (eli toisten postipalvelut muuttavat n. 10 km. päähän).

Ei tietoa säilyykö heidän työpaikat, ei tieta miten noutopiste toimii eikä myös tietoa mihin paikallinen noutopiste tulee. Uudistus on hienoa. Varsinkin silloin kun ei kukaan tiedä mistään mitään.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: To 01.09.2011, 21:46
Kirjoittaja LmnLL
Onhan siinä melkoinen ristiriita, että sähköisen puolen palveluita parannetaan verkkokauppaa ajatellen, mutta samalla karsitaan isolla kädellä niitä paikkoja joista kuluttaja paketit voi noutaa.

Tällä menolla voittajia tulee ennen pitkää olemaan kuriirifirmat.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ti 13.09.2011, 19:28
Kirjoittaja K-PAX
Taas karsitaan. Tällä kertaa sieltä "oikeasta" päästä eli hallinnollisista tehtävistä. 430 paikkaa karsitaan ja vaikuttaa eniten pääkaupunkiseudulle.

http://www.digitoday.fi/tyo-ja-ura/2011 ... 1112922/66

Tuossa aikaisemmin kun mainitsin ettei lähipostin työnekijät tienneet jatkuuko työsuhde. No siellähän tutut tätit oli "uudessakin" postissa joten heidän pestinsä ainakin jatkui.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ti 13.09.2011, 20:57
Kirjoittaja LmnLL
Postihan laittaa siihen malliin porukkaa pihalle, että melkein uskallan odottaa kirje- ja pakettimaksujen laskua tulevaisuudessa. :whistle:

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ke 14.09.2011, 18:47
Kirjoittaja K-PAX
Lähiposti sitten tosiaan siirtyi. No työpaikan viereen joten eipä tuo itseäni haittaa. Kyselin sitten siitä noutopisteestä joka tulee vanhan postin tilalle. No R-Kioskihan alkaa sitten ottamaan vastaan kotimaisten verkkokauppojen paketteja. Taitaa noin valtakunnallisestikkin monta postia sirtyä toimimaan Rautakirjan konttoreihin.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ke 21.09.2011, 12:31
Kirjoittaja RBS
Huomasittekos maanantaina Yle:n uutisen jossa kerrottiin, että nyt katoaa sitten asiamiespostitkin.
Itella lakkauttaa tänä syksynä kymmeniä pieniä maaseudun asiamiesposteja.
Päätöstä Itella perustelee postien vähäisellä asiakasmäärällä. Kävijöitä on ollut vain muutama päivässä, sanoo johtaja Petri Aaltonen Itellan Kuluttajapalveluista.

- Näin pienillä asiointimäärillä voimme toteuttaa nämä joko muiden postipalvelupisteiden kautta tai postin jakelun yhteydessä.

Asiamiespostilla pitää olla riittävästi asiakkaita, että se tulevaisuudessakin säilyy Itellan verkostossa, Aaltonen sanoo. Kymmenkunta on hänen mukaansa sopiva määrä.

Siis miten hätää kärsimässä Itella oikein on jos kyse on muutamasta eurosta päivässä. Vai tuottaako tuo toiminta jotain kuljetuksista tulevia järkyttäviä sivukuluja joista ei mainita.
Suuria säästöjä lakkautukset eivät tuo. Pienten postien hoitajat saavat tekemästään työstä muutaman euron korvauksen päivässä.

Korvaajaksi tarjotaan kotiinkantoa, mutta ihmiset käy töissä, eivätkä ole muutenkaan aina kotona.
Jatkossa Itella lupaa tuoda lakkautettujen postien asiakkaille paketit suoraan kotiovelle muun jakelun yhteydessä. Omaa postia palvelu ei silti korvaa, pohtii Yrjö Kyyhkynen.
- Eihän myö olla kotona sillai varttumassa postia, myö lähetään töihin ja tässä haetaa iltasella paketit.

Mukavaa ajella jokunen kymmenen kilometriä jonkun paketin tai kirjeen takia.

Mahtavaa palvelua. :evil:

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ke 21.09.2011, 14:12
Kirjoittaja LmnLL
Koskahan matkahuolto huomaa tilaisuutensa tulleen, ja laajentaa pakettipalveluaan näille syrjäseuduille. Saattaisi olla kannattava veto, koska lähes kaikkiin kyläpahasiin kulkee ainakin toistaiseksi linja-auto.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ke 21.09.2011, 14:20
Kirjoittaja RBS
Eikö verkkokaupat ja muut sellaiset seuraa tätä kehitystä huolestuneena. Nythän Itella/Posti heikentää niiden palveluja samalla. Luulisi, että joku taho puuttuu tähän toimintaan.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ti 25.10.2011, 19:13
Kirjoittaja K-PAX
Kuten vähän odottelinkin, on Matkahuolto nyt sitten paikkaamassa Postin toimintaa.

Kun Itella supistaa toimintojaan, Matkahuolto ja Suomen Lähikauppa tuovat postipakettien lähettämisen marketteihin

Postipakettien lähettäminen siirtyy Itellalta yhä enemmän ruokakauppoihin. Matkahuolto lanseeraa tänään Suomen Lähikaupan kanssa uuden palvelun, jolla postipaketin voi lähettää esimerkiksi kaikista Siwoista, Valintataloista ja Euromarketeista.


Siwa tai Valintatalo nyt taitaa löytyä joka kylästä joten aika kattavaksi on tuo verkosto saatavilla. Erinomainen uutinen vasinkin niille, jotka asuvat sellaisella alueella josta posti on kytkintä nostamassa.

Käteväähän tuossa on se, että samalla kun ostelaan ruokatavaroita niin onnistuu paketin postittaminen. Aikaisemminhan noissa noutopisteissä ei ollut lähetysmahdollisuutta mutta tähän siis tulee muutos.

:thumbup: Matkahuollolle.

Asiasta uutisoi Kauppalehti. Lue koko artikkeli tästä.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ti 20.12.2011, 20:51
Kirjoittaja LmnLL
Paikallisessa pääpostissa tuli tänään käytyä. Ensimmäisellä kerralla jätin jonottamisen väliin, kun edellä oli tuollaiset 60 asiakasta. Myöhemmin illalla jonossa oli enää 40 asiakasta, joten ei kun siihen jatkoksi. Jouluiset kehut ja toivotukset menee niille neljälle Postin asiakaspalvelijalle, jotka hoitivat nuo 40 jonottajaa hiukan alle puolessa tunnissa pois edestä. Melkoisella vauhdilla tädit otti homman haltuun. :occasion-santa:

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ti 20.12.2011, 21:20
Kirjoittaja K-PAX
On siellä tädit saanu sykkiä. :D

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ti 20.12.2011, 22:24
Kirjoittaja LmnLL
Ja tunnin jos toisenkin, luulen ma. :D

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ti 10.01.2012, 15:19
Kirjoittaja K-PAX
Vaikka postitse paljon tavaraa olen vastaanottanut, oli tämä uutta. Posti lähetti kirjeenä A4-kokoisen saapumisilmoituksen jossa ilmoitetaan, että tätä kirjettä vastaan voi noutaa lähetyksen saapumisilmoituspäivänä klo 16 jälkeen.

Onko lähettävä yritys tehnyt postin kanssa jonkinmoisen sopimuksen vai mistäs moinen saapumisilmoitus? Kyseessä kotimaassa lähetetty kirjattu postilähetys. Onko tämä jotain postin uudistuksia vai kuinka?

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Su 05.02.2012, 13:51
Kirjoittaja Python
K-PAX kirjoitti:Vaikka postitse paljon tavaraa olen vastaanottanut, oli tämä uutta. Posti lähetti kirjeenä A4-kokoisen saapumisilmoituksen jossa ilmoitetaan, että tätä kirjettä vastaan voi noutaa lähetyksen saapumisilmoituspäivänä klo 16 jälkeen.

Onko lähettävä yritys tehnyt postin kanssa jonkinmoisen sopimuksen vai mistäs moinen saapumisilmoitus? Kyseessä kotimaassa lähetetty kirjattu postilähetys. Onko tämä jotain postin uudistuksia vai kuinka?


En tiedä mitään systeemin yleisyydestä, mutta olen joskus viime vuonna saanut vastaavanlaisen kirjeen. Kyseessä oli Yves Rocherin lähettämä paketti.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Pe 17.02.2012, 19:59
Kirjoittaja K-PAX
Posti yhdistää toimipisteitä, porukkaa pihalle ja muuta säästöä päällä ja sitten tämmönen uutinen: Itella avaa 24h-postin Helsinkiin.

Mikä huvittavinta: Itella avaa uuden ympärivuorokautisen postin Helsingin Jätkäsaareen. Itella uskoo, että asiakkaita riittää, vaikka Jätkäsaaressa ei asu vielä kukaan.

- Tämä on nyt sitä joustoa mitä meiltä on toivottu ja edustaa sitä uutta ajatusta, että posti palvelee asiakkaita laajemmin tulevaisuudessa.


Joustoa joo, mutta haloo. Joku raja kerjätessä.

Tämä uutinen varsinkin lämmittää niitä, joilla posti siirtyi useamman, jopa kymmenen kilometrien päähän ilman sen joustavemia aukioloaikoja. Asiamiespostien lakkauttamisesta puhumattakaan. Näin sitä joustetaan, kehä kolmosen sisällä.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ti 08.05.2012, 20:13
Kirjoittaja LmnLL
Itella on tehnyt hieman selvitystä siitä, millaista palvelia me verkkokauppojen asiakkaat haluamme.

Itella pitää yllättävänä tietoa, että asiakkaat eivät aina tahdokaan pakettejaan lähipostiin vaan noutopisteitä halutaan esimerkiksi lähikauppoihin. Tämä nyt ei ole mikään ihme, kun ottaa huomioon millä tahdilla lähipostit muuttuvat etäposteiksi. Lisäksi noutopisteet sijaitsevat usein loogisemmassa paikassa kuin itse postitoimipaikka.

Koska tämän kyselyn tulos onkin itsestään selvä, voisikin Itella tehdä seuraavaksi kyselyn kuinka tyytyväisiä me olemme kotiinkantopalveluun. ;)

Lisää tietoa: http://www.talouselama.fi/uutiset/yllat ... n/a2098842

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ma 25.06.2012, 18:35
Kirjoittaja LmnLL
Joku yritti tavoittaa pitkän viikonlopun viettäjää tänä aamuna puhelimella. Vastaajassa piilikin melkoinen yllätys. Postin kuljettaja l. Itella Kuljetus oli yrittänyt tavoittaa, ja sopia paketin toimitukselle ajankohtaa. :o

Kyseessä ei ole mikään express-paketti, vaan ihan tavallinen ulkomailta (aasiasta) saapuva ems-lähetys. Koska puhelu jäi uneliaalta väliin, on paketti toimitettu normaaliin tapaan omaan postikonttoriin. Vaan melkoinen edistysaskel on nyt otettu, jos posti alkaa noista paketeista soittelemaan. :thumbup:

Sivuhuomautuksena pitää vielä mainita, että en ole aikaisemmin pannut merkille, että eBay/PayPal-tilauksissa on puhelinnumero jossain näkyvissä. Täytyy oikein katsoa missä se siellä on. :)

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Pe 06.07.2012, 17:46
Kirjoittaja Nefedria
Posti palvelee.. Tilasin tuossa joku aika sitten ebayn kautta neuleen, joka lähtikin liikkeelle vauhdikkaasti kera seurantakoodin.
Eipä aikaakaan, kun sain postista lapun, että minulle on saapunut kirjattu kirje ja voin sen hakea vaikka samana päivänä.
Lähdin siis postiin kirjettä hakemaan mutta tiskille päästyäni kävikin ilmi, että kyseistä lähetystä ei löydy. Tiesin koodista, että tämä on se neule ja sitä sitten haettiin vartin verran ympäri postitoimistoa.
lopulta lähettivät sähköpostia jakeluun, että missähän se on, kun lappukin on minulle tuotu, lupasivat ilmottaa kun löytyy. Mitään ei kuitenkaan muutamaan päivään kuulunut, joten menin uudestaan kyselemään ja uudelleen lähetettiin sama kysely.
Tällä kertaa kysyin, että kuinkahan kauan pitää odotella tietoa. Kuulemma tänään tai ensi viikon alussa pitäisi jotain kuulua, jos löytyy.
Ahaa, no entä jos mitään ei kuulu, eli ovat hukanneet sen? Siinä tapauksessa minun on kuulemma otettava yhteys myyjään, etten ole saanut pakettia ja sitä kautta hän sitten hakee korvausta ja niin edelleen.

Tänään mitään ei ole kuulunut, eli ovat melko varmuudella hukanneet koko paketin.. Lähetysseuranta näyttää koko ajan paketin olevan oikeassa kaupungissa muttei minun postissani, vaan kaiketi keskuksessa.

Ihmettelen kyllä, että he itse selkeästi ovat sen hukanneet ja minun on nyt "syytettävä" tästä myyjää, etten ole lähetystä saanut...
Ja on muuten toinen paketti lyhyen ajan sisällä, jonka posti on hukannut.. Ensimmäisestä ei tosin ole varmuutta onko katoaminen tapahtunut Englannissa vaiko Suomessa..

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Su 08.07.2012, 22:30
Kirjoittaja LmnLL
Kesähessut on siis päästetty irti. :D

Kirjattu lähetyshän on aina vakuutettu, eli siinä mielessä vastuun ja kustannuksen siirto lähettäjälle on ymmärrettävää. Itse syöttäisin silti tuon seurantakoodin lähtömaan postin seurantaan, sekä ems:n yleishakuun. Niistähän voi jotain tietoa löytyä jos on tuuria. Noihin molempiin löydät linkit tältä alueelta.

Jos jotain oikein mielenkiintoista sattuu näkymään, niin kuvankaappaukset vaan talteen ja niiden kanssa Postia kovistelemaan.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ke 15.08.2012, 21:14
Kirjoittaja jjLehTo
Kylläpäs on ihme juttua ja spekulointia täällä.

1) Konttoreissa täälläpäin(tuskin muuallakaan) ei ole kesähessuja. Puhun siis postin omista toimipaikoista. Henkilökunta koostuu vakituisista työntekijöistä ja satunnaisista keikkalaisista jotka mm. loma/sairastapauksissa tuuraavat kantahenkilökuntaa.

Itse olen vakituinen postilainen konttorin puolella, jos haluatte kysyä jotain liittyen postin toimintaan niin voin vastata parhaani mukaan. Sen verran rupes huvittaan osa näistä postauksista täällä että oli pakko rekisteröityä :D

btw: Tuo kadonnut lähetys briteistä kuulosti aivan siltä että ois voinu tapahtua omassa työpaikassa. Ainakin jos kyseessä on Helsinki ja kantakaupunki :)))

YT: Postin palvelumyyjä

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ke 15.08.2012, 21:27
Kirjoittaja LmnLL
Hei vaan jjLehTo ja tervetuloa mukaan keskusteluihin. :)

Laitetaan heti yksi kysymys aiheesta. On ymmärrettävää että normijakajat eivät soittele kun paketteja tuovat, mutta millä logiikalla autojakelussa joskus soitetaan mutta yleensä ei? Tarkennan vielä sen verran, että nämä ovat paketteja joiden ulkomaisesta osoitekortista löytyy vastaanottajan puhelinnumero.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ke 15.08.2012, 21:33
Kirjoittaja Nefedria
En ollutkaan muistanut laittaa lisätietoja tuon lähetyksen suhteen näemmä, eli hyvä,kun aihe nousi :D
Sain tuon toisen vierailun jälkeen kirjeen postista, jossa ilmoitettiin, että lähetystä ei tosiaan löydy ja siitä on tehty pysäytyspyyntö tms. Joka siis tarkoitti sitä, että se ei lähde takaisin britteihin, jos kyseinen lähetys joskus löytyy.
Tähän päivään mennessä sitä ei ole kylläkään löytynyt, vaan tila lähetysseurannassa on edelleen sama, kuin ennenkin.
Tosin enpä usko kyseistä lähetystä koskaan saavani, sillä tämä taisi unohtuakin päivittää.

Ja Helsinki ei ollut kyseessä tällä kertaa :D

Sitten mainitsin tuon edellisen tekstini lopussa paketin, jota en ollut saanut mutta siitä ei ollut tietoa missä paketti on kadonnut. No tämä selvisikin ihan vahingossa :D
Asuntooni jaettiin useita vuosia kaikki posti ulkona olevaan postilaatikkoon. Joskus ehkä alkuvuodesta (useita kuukausia kuitenkin) sitten tuli ilmoitus, että tästä lähin postit jaetaan suoraan ovista sisään.
Kun kyseinen päivämäärä oli tullut voimaan, alkoivatkin postit tulemaan ovesta kuten kuului, joten laatikkoa en käynyt enää katsomassa lainkaan.
Nyt luonani oli kuitenkin vieraita ja viihteen täyteisenä yönä kysyivät onko postini katsottu. Kerroin tilanteen, ettei siellä ole mitään mutta voin huvikseni katsoa..
No siellähän se kadonnut paketti oli..
Käsittämätöntä on se, että se on ylipäätään jaettu sinne ulos laatikkoon, kun tosiaan kaikki muu posti on tullut ovesta. Luukusta se olisi mahtunut ja vaikkei olisikaan, niin ei kai niitä sentään kuulu postilaatikkoon laittaa, jos ei luukusta mahdu? :D

Mutta sekin keissi selvisi siis lopulta hieman erikoisella tavalla.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ke 21.11.2012, 14:55
Kirjoittaja LmnLL
Blogissa otin kantaa siihen, että Itellan käyttämä Finnair ei enää suostu rahtaamaan litium-akkuja sisältäviä laitteita maasta ulos. Tämä on osoittautunut ongelmaksi tapauksissa joissa esim akun sisältävä laite, kuten matkapuhelin, tablet tietokone, navigaattori tms. pitäisi palauttaa esim. vaihtoon tai takuuhuoltoon. Koska Finnair ei näitä kuljeta, on ainoa vaihtoehto käytttää kuriirien palveluita, mutta näitä käytettäessä rahtikustannukset karkaavat lähes poikkeuksetta käsistä.

Käyttäjä K-Pax oli Itellan edustajan kanssa asiasta keskustellut, ja ratkaisua kuulemma etsitään kuumeisesti, sillä Itellan intresseissä si ole palvelujen heikentäminen tässä asiassa. Lainaan tähän Paxin kommentin:
K-PAX kirjoitti:
20.11.2012 19:07

Tänään jutustelin Itellan edustajan kanssa ja he varsin hyvin tiedostavat asian. Itella kyllä välittäisi paketteja mutta Finnairilla on tiukka kielto Lithium-akkuja koskien. Suomeen päin tullessa ei ole ongelmia kun tavara kulkee rahtilennolla jossa ei ole henkilökuljetuksia. Finnair on jossain viitannut etteivät he ole kokonaisuudessaan kieltänyt akkuja sisältävien lähetysten kuljettamista kokonaisuudessaan vaan pelkästään niillä lennoilla joilla on matkustajakuljetusta. Pilkun viilamista, kun Finskillä ei tuota rahtiliikennettä erikseen ole.

Itella pyrkii kuulemma neuvottelemaan jotta jotain reittiä saataisiin lähetykset kulkemaan koska kysyntä on suurta eikä siihen voida vastata.

Toivottavasti korvaava kanava löytyy pian, sillä tällä seikalla saattaa olla tosiaan yllättäviä seurauksia joululahjoissa.

Re: Itella l. Posti ja sen palvelut

ViestiLähetetty: Ma 10.12.2012, 19:25
Kirjoittaja K-PAX
Tämmöiseen listaukseen törmsin tänään:

Postipakettiin ei saa laittaa:

– sädetikkuja
– ilotulitusvälineitä
– paukkuserpentiinejä
– tupakansytyttimiä
– retkikeittimien kaasusäiliöitä
– hiuslakkoja
– deodorantteja
– kynsilakkoja
– hajuvesiä
– monia desinfiointiaineita
– tulitikkuja
älypuhelimia, joissa on irtonainen litium-akku


Eli nyt näyttäisi siltä että laitteita joissa akku on kiinteästi asennettu, saisi lähettää postin kautta. Tämähän ei sitten koske tavaraliikennettä joka kulkee Finskin kyydillä, eli tuo taitaa koskea vain kotimaan rahtia joka maantietä / rataa pitkin kulkee.

Viime aikoina eniten ongelmia on tullut älypuhelinten ja tablettitietokoneiden litium-akuista. Rouheen mukaan älypuhelimia ja tabletteja voi postittaa litium-akun kanssa vain, jos akku on kiinteästi laitteessa kiinni ja laite on hyvin pakattu. Muussa tapauksessa laite pitää lähettää ilman akkua.


Niin kun tuostakaan ei nyt ota selvää voiko ulkomaille lähetellä niitä akullisia vehkeitä. Kaipa tuosta jotain ilmoitusta olisi tullut jos muutosta parempaan olisi tapahtunut.

Pitänee käydä jututtamassa Itellan edustajaa. Tosin nyt, eikä huomenna, eikä kyl ennen joulun välipäiviä ole mitään asiaa postiin vaan kierrän kaukaa.